Lapsuuden muisto - Eksyminen
Muistan sen päivän kirkkaasti, kun olin pienenpieni pellavapää ja eksyin kirkkoon. Olin Jumalanpalveluksen aikana lähtenyt seikkailemaan kirkonpenkkien alle. Lähdin konttaamaan päättäväisesti kohti tuota laajaa jalkametsikköä, mikä edessäni avautui. Saatoin aiheuttaa hieman hämmennystä ihmisille silloin, kun menin matalana ympäri kirkkoa ihmisten jalkojen juuressa. Saarna minulta meni täysin ohitse, oli katsos selvästi tärkeämpää tekemistä. Yhtäkkiä tajusin kauhukseni, että olin mennyt liian kauas paikasta, missä perheeni istui. Olin täysin eksyksissä! Jouduin paniikin valtaan. Konttasin ympäri kirkkoa ja välillä nostin katseeni ylös tarkistaakseni, että sattuisiko perhettäni näkymään kyseisellä penkkirivillä. Aloin olla jo hieman itkuinen. Jalkoja oli niin paljon! Etsin hädissäni tuttuja jalkoja, mutta niitä ei löytynyt. Aloin vaipua epätoivoon. Hei, nyt löytyi oikeanlainen jalkapari! Praise the Lord! Konttasin perheeni luokse ja samassa pappi sanoi tutut sanat: "Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten." Kohotin päätäni penkkien alta ja tokaisin tähän tapaan: "Nyt mennään! Jumala sanoi, että lähdetään!" Niin kuin huomaat, käsitykseni Jumalasta oli hieman virheellinen. Tokihan mies, joka seisoo korkealla ja puhuu viisaalla ja vakaalla äänellä Jeesuksesta on Jumala!
Seikkailu kirkonpenkkien alla oli kokemus, jota en vaihtaisi. Se oli kivaa ja uutta hetken. Muistan kuitenkin melko elävästi sen paniikin, joka valtasi minut, kun tajusin olleeni liian kaukana perheestäni. Liian kaukana tutusta ja turvallisesta perheestäni. Tiedätkö, mikä tuossa lapsuuden muistossa oli ihaninta? Palata takaisin oman perheen luokse.
Useat meistä ovat kokeilunhaluisia. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän. On kiva testata rajojaan, kuinka pitkälle pääsee niin, että löytää vielä takaisin kotiin. Kaikki tosin eivät löydä takaisin. Maailmassa jää niin helposti jalkoihin, jos menee liian pitkälle. Jokainen tietää sanonnan: "Kaikkea pitää kokeilla." Pidä ahdasmielisenä, mutta en ole samaa mieltä. Ainoa, joka sinun täytyy todella kokea on Jumalan rakkaus. Kaikki muu sen rinnalla näyttää harmaalta, mutta sen ansiosta elämä saa värit. Kokeile toki muutakin. Mutta ainoa, joka voi saada sinut oikeasti elämään, on Jumalan rakkaus. Koska Jumala on rakkaus.
"Kaiken kokemasi jälkeen löysitkö koskaan suurempaa,
Mitä Jumalasi sinulle tahtoo lahjoittaa,
Vaikka sydämesi taipuu vieraille teille kulkemaan,
Nousee syvemmältä kaipuu Isäsi syliin uudestaan."
-Exit
.jpg)
Seikkailu kirkonpenkkien alla oli kokemus, jota en vaihtaisi. Se oli kivaa ja uutta hetken. Muistan kuitenkin melko elävästi sen paniikin, joka valtasi minut, kun tajusin olleeni liian kaukana perheestäni. Liian kaukana tutusta ja turvallisesta perheestäni. Tiedätkö, mikä tuossa lapsuuden muistossa oli ihaninta? Palata takaisin oman perheen luokse.
Useat meistä ovat kokeilunhaluisia. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän. On kiva testata rajojaan, kuinka pitkälle pääsee niin, että löytää vielä takaisin kotiin. Kaikki tosin eivät löydä takaisin. Maailmassa jää niin helposti jalkoihin, jos menee liian pitkälle. Jokainen tietää sanonnan: "Kaikkea pitää kokeilla." Pidä ahdasmielisenä, mutta en ole samaa mieltä. Ainoa, joka sinun täytyy todella kokea on Jumalan rakkaus. Kaikki muu sen rinnalla näyttää harmaalta, mutta sen ansiosta elämä saa värit. Kokeile toki muutakin. Mutta ainoa, joka voi saada sinut oikeasti elämään, on Jumalan rakkaus. Koska Jumala on rakkaus.
"Kaiken kokemasi jälkeen löysitkö koskaan suurempaa,
Mitä Jumalasi sinulle tahtoo lahjoittaa,
Vaikka sydämesi taipuu vieraille teille kulkemaan,
Nousee syvemmältä kaipuu Isäsi syliin uudestaan."
-Exit
Dear Miika!
VastaaPoista"On kiva testata rajojaan, kuinka pitkälle pääsee niin, että löytää vielä takaisin kotiin." - siksi...:
Being - in my most sincerest opinion - the enormously gifted, wise and - in the same time - the truly Good Hearted Fellow, our Friend... !
Well! While, (who knows, why so...?) my own soul wants to help You in your personal strivings toward - let us say - the Eternal Accuracy, I feel, I have to ask You about just one, but truly not easy question... May I…?
So. How do you think: what impact on the entire subsequent history of our human world could have a situation in which the primeval mother Eve wouldn’t like to try the “forbidden fruit”?
What could hereby happen as the theological implication of such a bizarre step ...?
I know very well, you have “a lot to do”, and you cannot answer every question that whoever might like to send to you... But…, let You try once, for example, why not now – I mean – during the Great Lent, to find several moments of your time to think: what would happen if we still have to live in Paradise, lacking even a hint of a chance to recognize what could be morally good or bad, being as dumb and ignorant like animals, endowed with eternal happiness, the value of which would still be impossible for us to know or evaluate...
Wishing You truly Much Luck!
Hey, Stefan! :)
VastaaPoistaI actually saw your message now... I'm sorry! :( But thank you for this question! It is very very interesting. I am sure that God knows everything and He always knew that Adam and Eve would sin. (Ephesians 1:4) But if they wouldn't? Hmmm... I think that even if Eve wouldn't have sinned, then one of her children would have sinned anyway. it would have been only a matter of time when somebody sin against God and eat from the tree of the knowledge of good and evil.
I think that even in the Paradise human recognize something about good and bad. God says to human that he/she have not a permission to eat from the tree of the knowledge of good and evil. So there is also in the beginning some rules, some knowledge of good and bad. But then when human really sinned he/she understand really what sin is and then came spiritually and physically dead.