Parantumisihme automatkalla

Tapahtuneesta on jo muutama kuukausi aikaa, mutta päivitän siitä vasta nyt (2.12.2014).

Jos en ole aikaisemmissa blogipäivityksissäni kertonut, niin käyn Tampereella erästä lukiota ja matkustan joka arkipäivä sinne ja takaisin. Käytän tässä sanaa 'matkustaa' siitä syystä, koska asun noin 100 kilometrin päässä lukiostani. Jep, luit oikein. Koulumatkani yhteen suuntaan on n. 1.5 tuntia: 15 minuuttia autolla, 43 minuuttia junalla (jos VR suo), 5 minuuttia kävellen ja 12 minuuttia bussilla. Olen tunneilta usein myöhässä, mutta opettajat ovat onneksi ymmärtäväisiä suhteeni.

Iskäni kanssa matkustan ensimmäiset minuutit, koska hän vie minut autolla asemalle. Yleensä meille tulee aamuisin hyvin kiire, koska tavarani leikkivät aina aamulla kuurupiiloa. Ehkä joku päivä otan todellisesti äitini neuvoista vaarin ja leikin piilosta tavaroideni kanssa jo edellisenä iltana. Olen alkanut sitä harrastamaankin, mutta aina ei vain yksinkertaisesti voi muistaa (tai jaksaa). Automatkamme aamuisin ovat yleensä hieman hektisiä ja kiireisiä ja niistä ei ole juurikaan spesiaalia kerrottavaa, mutta eräs aamu jäi mieleen erityisellä tavalla.

Kun olen aamuisin väsyneenä autossa matkalla kohti asemaa, minulla on tapana rukoilla jonkin verran. Tällä kertaa rukoilin iskäni olkapään puolesta, koska tiesin sen olevan kipeä. Rukoilin pitkät rukoukset mielessäni pääaiheenani olkapään parantuminen. Rukouksen jälkeen lausuin mielessäni: "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, amen." Noin kolme sekuntia rukouksen jälkeen iskäni tokaisi: "Hei, rukoilitko sä juuri äsken mun olkapääni puolesta?" Olin yllättynyt kysymyksestä, koska tiesin, ettei hän ollut edes huomannut minun olevan rukouksessa saati sitten tajunnut, että lopetin sen juuri äsken. Vastasin sitten, että juuri olin päättänyt rukoukseni. Seuraavaksi hän tokaisi, että oli tuntenut juuri äsken olkapäässään kuin "lämpimän aallon" ja tämän jälkeen olkapää oli selkeästi parempi!

Joku skeptikko voisi sanoa, että kyseessä on vain jonkinlainen lumevaikutus. Mielestäni tilannetta on suhteellisen hankala lähteä selittämään lumevaikutuksella, koska ajoitus oli niin täsmällinen ja ihmeellinen eikä iskäni voinut mitenkään tietää rukoukseni päätösajankohtaa. Varmistin vielä jälkikäteen ja sain selville, että hänellä ei todella ollut mitään tietoisuutta senhetkisestä rukouksestani. Aina tietysti kaikkea voi epäillä - kunhan vain muistaa myös epäillä omia epäilyksiään. ;)

P.S. 
Tämä ei suinkaan ollut ainoa kerta, kun koen Jeesuksen seurassa valtavia tai hieman pienempiä ihmeitä, mutta tästä vain päätin nyt päivittää. Älä ota tätä omakehuna, sillä kyse on Kristuksesta ja hänen hyvyydestään, ei minun. Kaikki se ihmeellinen, mitä olen saanut kokea, ei ole omaa ansiotani vaan Jeesuksen Kristuksen, Jumalan ainoan Pojan ansiota. 
"Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta." (2. Kor. 10:17)

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tsekkaa myös mun muita aihepiiriin liittyvii päivityksiä, jos kiinnostaa!

Katurukoilua feat. Jeesuksen Henki & opetuslapset

Polttoaineena Pyhän Hengen voima