Vain muutaman hukatun hanskan tähden

 

"En ole tarpeeksi hyvä! Miten Jumala voi löytää tarkoituksen tällaiselle ihmiselle? Minulla ei ole mitään mihin Jumala voisi minua käyttää! Ei ole mitään erityistä lahjaa, olen merkityksetön..."
Kuullostaako tutulta? Onko mielessäsi ikinä liikkunut tällaisia ajatuksia? Jos on, lopeta ne heti. Minulle tapahtui tässä muutamia päiviä sitten merkillinen jumalallinen johdatus... Ja kaikki oli vain sen ansiota, että olen niin tohelo!


Olen kyllä toivoton tapaus. Hukkasin jo siskonikin hanskat! Hänen sanat kaikuvat päässäni: jos sä hukkaat nää, ni saat kyllä kärsiä! Olin rakkaalle siskolleni vannonut, että en hukkaa hänen lainaamiansa hanskoja, mutta kuinkas kävikään vain yhden päivän jälkeen... Ne on kadonneet! Oon kyllä toivoton tapaus. Olen nyt hukannut omat hanskani ja heti perään toisen hanskat. Kaiken kukkuraksi Jumala ei ole voinut kummassakaan tapauksessa päätään notkauttaa sen eteen, että löytäisin hukkuneet hanskat. Tottakai kaikki on omaa syytäni, mutta olisi todella hienoa, jos Jumala voisi edes vähän auttaa. Jos Hän edes joskus kuuntelisi...

Kello oli viittä vaille yhdeksän, kun kiirehdin junaani. Menin tottuneesti kakkosraiteelle ja katsoin, että kyltissä lukee Seinäjoki. Istahdin junaan ja kuuntelin vieressäni olevaa kovaan ääneen puhuvaa naista. Mieli vielä apeana kadonneista hanskoista. Jo lähes tavaramerkiksini on tullut tavaroiden jatkuva kadottelu ja jälleen sain yhden ansion listaani. On huomattavan raskasta etsiä joka päivä jotain hukkunutta asiaa. Minulla ei ole huono muisti, olen vain aika hajamielinen tietyissä asioissa. "Seuraavana Toijala" -kuulutetaan junassa. Hmm... Koskahan viimeksi Tampereen ja Parkanon välissä on ollut Toijala? -Mietin jokseenkin väsyneellä ja hitaalla ajatuksenjuoksulla. Katsoin hetken tyhjää, kunnes tajusin: nyt olin hypännyt kyllä väärään junaan! Kysyin vielä edessäni olevalta ihmiseltä -"Anteeksi? Nyt tyhmä kysymys, mutta mihin tää juna on matkalla?" Vastaus oli juuri sitä mitä odotinkin. Olin hypännyt väärään junaan. Olin menossa Helsinkiin.

Jäin seuraavalla asemalla pois, heitin reppuni ilmaan ja naurahtaen menin makoilemaan kovalle asfaltille. HIENOA! TÄYDELLISTÄ! Tämä tästä päivästä nyt puuttuikin! Ketään ei näy mailla, ei halmeilla ja seuraava juna menee ties milloin, jos menee ollenkaan. Nousin ylös ja päätin tutkia olisiko aseman ovet auki, siellä kun voisi olla vähän lämpimämpi. Eipä tietenkään ovet olleet auki. Miksi mikään voisi mennä ikinä niin kuin suunnittelen! Huokaus taivaisiin: "Jumala, nyt voisit näyttää mulle, että kuinka tää käännetään voitoksi."

Hetken haahuiltuani tajuan, että en ollutkaan yksin asemalla. Olihan siellä minun lisäkseni joku lievästi -itseasiassa aika paljokin- hiprakassa oleva mies. "Polttaakos poika?" -kysyi tuo humaltunut mies. "Ööö, no en kyllä polta, mut sä voit kyllä polttaa, jos haluat." -vastasin. Mies sytytti kohmeisilla käsillään tupakan ja rupesi sauhuttelemaan. Hän aloitti jälleen keskustelun ja rupattelemme niistä näistä pitkän aikaa. Yhtäkkiä mieleeni juolahtaa, että entä jos kaikki on johdatusta? Pitäisikö minun puhua tuolle miehelle Jeesuksesta? Lopulta päätin kuitenkin olla puhumatta hänelle Jeesuksesta; ties minkä reaktion hän saisi! Meinasin jo saada kyseisenä päivänä yhdeltä juopolta pataani enkä tosiaan halunnut toistaa tuota tapahtumaa, vaikka se kohtaus oikeastaan lähes vaaraton olikin. Aivan odottamattomasti silmäni tarkentui miehen takana seinässä olevaan tekstiin jossa luki - Pätsiniementie. Automaattisesti yhdistin sanan 'pätsi' ajatuksissani paikkaan, jonne viimeiseksi haluan päätyä. Paikkaan, jossa kiristellään hampaita ja joka on tuskaa täynnä... Silmäni tarkentuivat jälleen mieheen, joka alkoi hoipertelemaan kulman taakse. Pätsiniementien taakse.

Yhtäkkiä olinkin varma siitä, että minun pitäisi puhua tuolle miehelle Jeesuksesta vaikka henki menisi. Mies oli karkaamassa pois ulottuviltani. En vain saanut sanoja suustani, jolla saisin hänet pidettyä lähelläni, vaikka yritin kovasti. En saanut sanaakaan. Onnekseni mies oli jättänyt tavaransa, joita hän kantoi mukanaan, jalkojeni juureen. Tässä oli minun viimeinen oljenkorsi. "Hei äijä! Sun tavarat jäi!" -Huusin miehen perään. Mies palasi takaisin mutissen jotain epämääräistä. Lopulta aloin puhumaan tuolle miehelle kristinuskosta ja puhuimmekin pitkään. Yhteensä tunnin rupattelimme kristinuskosta, Jeesuksesta ja Raamatusta! Mies oli kyllä juovuksissa, mutta hänen kysymyksensä ja vastakommentit olivat niin oivaltavia, että suorastaan hämmästyin hänen selkeydestään. Puhuimme niin kauan kunnes juna tuli ja vei minut pois.

Junassa mietin pitkään tapahtuneita asioita. Olin onneni kukkuloilla, kun olin saanut näinkin omituisella tavalla julistaa Evankeliumia. Jumala johdatti minut uskomattomalla tavalla tuon miehen puheille ja uskon, että tuo keskustelu saattoi vaikuttaa merkittävästi tuon miehen elämään. Jumala kääntää aivan kaiken voitoksi. Sen ansiosta, että kadotin hanskat, oli mieleni entistä hajamielisempi kuin yleensä enkä huomannut katsoa tarkemmin mihin junaan astuin. Taulussa kyllä luki Seinäjoki; juna oli nimittäin tullut sieltä... Ja tuo yhdeksän juna on poikkeuksellisesti ainoa juna koko päivänä Seinäjoelle, joka menee raiteelta numero yksi. Minä kun pomppasin junaan kakkosraiteelta. Jumala ei hukannut hanskojani vaan sen tein minä itse, mutta kaiken tämän epäonnistumisen Jumala käänsi voitoksi. Vain muutaman hukattujen hanskojen ansiosta tuo mies sai kuulla ilosanomaa. Hän sai kuulla ikuisesta elämästä vain sen takia, että Jumala halusi juuri tämänkin sielun pelastuvan. Jumalalla on juuri sinun persoonallesi ja kyvyillesi suuri suunnitelma ilosanoman levittämisestä. Olit sitten ylisosiaalinen tai ujouden perikuva, hajamielinen tai perfektionisti, taiteellinen tai ei-taiteellinen, niin juuri sinua tarvitaan tässä maailman tärkeimmässä tehtävässä.

P.S.
Ostin siskolleni kyllä uudet hanskat ;)